Rauhanlähettiläsakatemia ottaa harppauksen suomalaisen rauhankoulutuksen kehittämisessä. Sotaisan maailman keskellä nuorille aikuisille suunnatussa rauhanlähettiläskoulutuksessa opitaan työkaluja rauhan edistämiseksi ja konfliktien ehkäisemiseksi. Haku Rauhanlähettilään peruskurssille on käynnissä nyt.
– Rauhanlähettiläsakatemia on yksi vastaus militarisoituvaan ja sotaisaan maailman kehitykseen. Uskottava rauhankoulutus on nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan, sanoo Sadankomitean puheenjohtaja Simo Lahtinen.
Rauhanlähettiläsakatemia tarjoaa koulutusta rauhan ylläpitämisestä ja rakentamisesta niin konfliktien ennaltaehkäisemiseksi kuin konfliktien jälkeen. Rauhanlähettilään peruskurssilla saa tiiviin katsauksen laajaan rauhanrakentamisen aiheiden kirjoon ja jatkokursseilla syvennytään eri teemoihin.
– Akatemian koulutukset kannustavat toiminaan rauhan puolesta. Ne antavat hyviä eväitä myös työuralle rauhantyön parissa, Lahtinen kertoo
Suomalaisen rauhankoulutuksen tila vahvistuu akatemian myötä
Rauhanlähettiläsakatemiaa järjestävät yhdessä rauhanjärjestö Sadankomitean kanssa Työväen Akatemia, Kriisinhallintakeskus (CMC Finland) ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Muina kumppaneina ovat esimerkiksi Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI ja ajatushautomo SaferGlobe. Kevään 2024 aikana mukaan on tulossa myös muita kumppaneita ja järjestäjiä. Rauhanlähettiläsakatemian onkin avoinna kaikille kiinnostuneille organisaatioille.
Kumppanit kehittävät ja edistävät rauhantyötä vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin sekä tuovat koulutukseen mukanaan omia kurssisisältöjä ja tukea toiminnan suunnitteluun. Mukana olevat kumppanit paitsi antavat oman panoksensa rauhankoulutukseen, mutta hyötyvät Rauhanlähettiläsakatemiasta myös itse.
– Rauhanlähettiläsakatemian sisällöt ovat arvojemme ja strategiamme mukaisia. Työväen Akatemian visiona on kasvattaa osaavia, vastuullisia ja kriittisiä kansalaisia, jotka rakentavat yhteiskuntaa paremmaksi. Rauhanlähettiläsakatemian kautta opiskelijamme ja henkilökuntamme saavat arvokasta oppia edistääkseen rauhaa yhteiskunnassamme, kertoo Työväen Akatemian rehtori Airi Palosaari.
– Siviilikriisinhallinta on yksi työkalu kestävän rauhan rakentamisessa ja sen vuoksi meille on tärkeää olla mukana rauhankoulutuksessa. Eri toimijoiden yhteistyö on tärkeää niin koulutuksessa ja tutkimuksessa kuin kenttätyössäkin. CMC Finland tuo mukaan valtiollisen toimijan siviilikriisinhallinnan näkökulman.
Rauhanlähettiläsakatemiaa tukemalla edistämme myös YK:n Nuoret, rauha ja turvallisuus –agendaa Suomessa, sanoo Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson.
Rauhanjärjestö Sadankomitea on kouluttanut nuoria rauhanlähettiläitä vuodesta 2016 alkaen. Vuoden 2023 loppuun mennessä koulutuksen on käynyt lähes 300 nuorta. Mikä käytännössä muuttuu, kun rauhanlähettiläskoulutus laajenee Rauhanlähettiläsakatemiaksi?
– Isossa kuvassa rauhankoulutuksen tila vahvistuu Suomessa. Käytännön tasolla koulutuksen järjestämisen tapa muuttuu. Uudet kumppanit tuovat mahdollisuuksia laajentaa koulutusta. Osallistujat voivat jatkossa myös saada virallisia opintopisteitä Opintopolku-järjestelmän kautta, kertoo Lahtinen.
Sadankomitean Rauhanlähettiläskoulutukset ovat saaneet jo aiemmin hyvää palautetta. Teetetyn vaikuttavuusarvioinnin perusteella koulutus on lisännyt osallistujan tietoja ja taitoja, rohkaissut heitä tekemään rauhantyötä eri järjestöissä sekä hakeutumaan alan koulutukseen ja työuralle. Kurssien sisältö on kuitenkin vaihdellut. Akatemiamallin avulla koulutuksen järjestäminen pystytään vakiinnuttamaan. Uusien kumppanuuksien ja yhtenäisen opintosuunnitelman myötä koulutuksen laatua on saatu kehitettyä entisestään.
Rauhanlähettiläsakatemian toiminnan kehittyessä myös opintojen ja kurssien sisällöt samoin kuin keskeisten kumppaneiden materiaalit saadaan paremmin yhteiseen käyttöön. Sisältöjen ja materiaalien laadun varmistus ja päivitys tulee olemaan sujuvaa yhteisen materiaalipankin avulla.
– Uudet kumppanit auttavat kehittämään koulutusta uudelle tasolle. Kurssin suunnittelussa sadankomitealainen arvomaailma säilyy edelleen keskiössä. Olemme iloisia saadessamme mukaan joukon alan parhaita osaajia, Lahtinen kertoo.
Rauhanlähettiläät sovintoa ja sovittelua edistämään
Peruskurssin jälkeen rauhanlähettiläillä on mahdollista suorittaa myös syventäviä opintoja. Esimerkiksi syksyllä 2023 Sadankomitea järjesti ensimmäistä kertaa Sovinto ja sovittelu -teemaisen jatkokurssin yhdessä yhdysvaltalaisen George Mason yliopistossa toimivan Jimmy and Rosalynn Carter School for Peace and Conflict Resolution -tutkimuskeskuksen, Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN), STEP-opintokeskuksen ja Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän kanssa. Kurssi säilyy myös osana Rauhanlähettiläsakatemian sisältöä.
– Kurssipalaute Sovinto ja sovittelu -koulutuksesta oli erittäin positiivista. Kun katsoo maailman tilannetta nyt, niin näiden taitojen soisi olevan kansalaistaitoja kaikkialla, Lahtinen toteaa.
Rauhanlähettiläsakatemia tarjoaa koulutusta rauhan ylläpitämisestä ja rakentamisesta Suomessa sekä maailmalla. Rauhanlähettiläsakatemiaa toteuttavat yhdessä useat eri järjestöt ja organisaatiot. Peruskurssi on suunnattu kaikille rauhasta ja kansalaisvaikuttamisesta kiinnostuneille 18–35-vuotiaille nuorille aikuisille. Konfliktinratkaisu ja sovittelu –jatkokurssi järjestetään syksyllä.
Teksti: Juhis Ranta
Vastaa